Musiikki - soittimet ja kuorot

Ilmoittaudu tästä!

SENIORILAULUKURSSI 30h
29.1. – 27.5.2024 ma klo 10.30 – 12
Ilmoittautumiset viimeistään 19.1.2024

1.2. – 30.5.2024 to klo 10.30 – 12
Ilmoittautumiset viimeistään 22.1.2024
Opettaja:
musiikinohjaaja, kuoronjohtaja
Johanna Järvinen

Kurssit on tarkoitettu kaikille lauluhaluisille, joilla on päivällä aikaa harrastaa. Laulukoetta ei ole. Tule sellaisena kuin olet. Käytämme tuon tunnin tehokkaasti iloiseen yhdessä laulamiseen. Kurssi ei ole tarkoitettu yksinlaulajille vaan laulamme koko ajan yhdessä. Aloitamme opettajan valitsemilla lauluilla, esim. kansanlauluilla ja tutuilla kevyenmusiikin lauluilla. Kurssille tulijat voivat tullessaan ehdottaa lauluja seuraaville kerroille. Laulamisen ohessa tutustumme hieman äänenkäyttöön ja laulutekniikkaan, joka saattaa joskus auttaa paljonkin eteenpäin ja tehdä laulamisesta entistäkin mukavampaa. Pääpaino kursseilla on laulamisesta nauttiminen. Kursseille mahtuu korkeintaan 12 laulajaa. Mitään ennakkotietoja tai –taitoja et tarvitse. Tule sellaisena kuin olet. Tarvitset mukaan juotavaa, mielellään vettä ja mukavan asun, jossa voi hieman liikkua ja venytellä. Ja tietysti iloinen mieli on ehdoton vaatimus jokaiselle kurssilaiselle. Kurssin tavoitteena on päästä laulamaan ja saada iloinen mieli, sekä bonuksena oppia hieman laulutekniikkaa. Keväällä käymme esiintymässä palvelutaloissa. Esiintymisiin osallistuminen ei ole pakollista. Seniorilaulukurssit ovat toistensa kaltaisia. Oma etusi on, jos olet joskus kuullut hengitystekniikasta ja laulutekniikasta, mutta se ei ole edellytys. Kurssimaksu 69,-

Ilmoittaudu tästä!

YHTEISLAULUKURSSI 30h
31.1. – 15.5.2024 ke klo 17 – 18.30
Ilmoittautumiset viimeistään 21.1.2024
Opettaja: FM, kuoronjohtaja, mus.ped. Pinja Niemenrinne

Yhdessä laulaminen tuo monia positiivia vaikutuksia kehoomme ja mieleemme. Tule kokemaan laulun iloa kurssille, jossa laulamme ryhmässä tuttuja kansanlauluja ja ikivihreitä. Voit tulla sellaisena kuin olet. Mitään ennakkotietoja tai –taitoja et tarvitse. Laulukoetta ei ole. Aloitamme opettajan valitsemilla lauluilla ja myöhemmin rakennamme ohjelmistoa yhdessä. Laulamisen ohessa tutustumme hieman äänenkäyttöön ja laulutekniikkaan. Pääpaino kurssilla on kuitenkin laulamisesta nauttiminen. Kurssille mahtuu korkeintaan 12 laulajaa. Kurssin tavoitteena on päästä laulamaan ja saada iloinen mieli, sekä bonuksena oppia hieman laulutekniikkaa. Kurssimaksu 69,- (TUL:n seurojen jäsenet 64,-)

Ilmoittaudu tästä!

YKSINLAULURYHMÄ 8h

1.2. – 11.4.2024 to klo 15 – 16.30
Ilmoittautumiset viimeistään 22.1.2024
Opettaja: FM, mus.ped. Leena Kotka


Opiskelemme yhdessä ja yksin laulamisen taitoja. Käymme läpi äänenkäyttöä, hengitystä ja muita erilaisia laulamisen ja musiikin saloja. Saat henkilökohtaista opastusta juuri siihen, mikä sinua kiinnostaa ja mikä tuntuu haasteelliselta. Aloitamme ryhmänä ja palaamme ryhmäksi. Välissä tapahtuu henkilökohtainen opiskelu ja opetus. Yksityistä opastusta saat 9 x 20 minuuttia ryhmätuntien välisenä aikana pääsääntöisesti torstaisin (ja mahd. tiistaisin) klo 12–16 välisenä aikana. Mikäli haluat 10 min pidempiä yksityisopastuksia, lisätään maksuun 40,-. Kurssimaksu 130,-

Ilmoittaudu tästä!

KUOROLAULUA VIRON KIELELLÄ 30h

31.1. – 15.5.2024 ke klo 17 – 18.30
Ilmoittautumiset viimeistään 21.1.2024

Opettaja: KM, kuoronjohtaja Triinu-Liis Kull

Kurssille ovat tervetulleita viron kielellä laulaaa haluavat, jotka ovat kiinnostuneet kuorolaulusta. Laulamisen lisäksi opimme äänen käyttämistä, hengitystekniikkaa sekä vähän musiikkihistoriaakin. Pääpaino kuitenkin on musiikista ja laulamisesta nauttiminen. Tavoitteenamme on laulaa yhdessä kaunista kuoromusiikkia ja esiintyä yleisölle. Vironkielellä laulavan naiskuoron suurin tavoite ja haave on osallistuminen Viron laulujuhlille! Tervetuloa laulamaan viroksi! Kurssimaksu 69,-

Ilmoittaudu tästä!

NUOTINLUKUKURSSI LAULAJILLE 9h

29. – 30.1.2024 ma klo 17 – 20.15 ja ti klo 16.30 – 20.30
Ilmoittautumiset viimeistään 19.1.2024
Opettaja: FM, mus.ped. Leena Kotka

Kurssilla tutustutaan laulajien nuoteissa oleviin nuotteihin, merkkeihin ja kaikkeen, mitä laulajan olisi hyvä tietää, kun nuotin käteensä saa. Nuottien pituudet, paussien pituuden, miten rytmiä lasketaan, kertausmerkit, mitä nuotteja tulee laulajan seurata ym. Kurssi on tarkoitettu kaikille tiedon haluisille. Sinun ei tarvitse tietää etukäteen mitään. Ensin tutustumme laulun nuottiin ja kun se on tullut tutuksi, laulamme laulun. Laulut ovat tuttuja. Kurssimaksu 36,-

Ilmoittaudu tästä!

IKIVIHREITÄ IKINUORILLE  – YHTEISSOITTOA SENIORIELLE 30h

5.2. – 27.5.2024 ma klo 15 – 16.30
Ilmoittautumiset viimeistään 26.1.2024
Opettaja: muusikko Jesse Heikkinen


Kurssilla soitetaan yhdessä suomalaisen iskelmän ikivihreitä 60-luvulta lähtien, Rautavaarasta Katri Helenaan! Välillä keskitytään muistelemaan Suomi-iskelmän kultaisia vuosia ja kuuntelemaan takavuosien hittejä - tärkeintä on yhdessäolo ja musiikista nauttiminen! Pieni soittokokemus suositeltavaa, mutta mukaan saa myös tulla ilman instrumenttia kuuntelemaan, keskustelemaan tai vaikka tanssimaan! Oma soitin mukaan, oli se sitten harmonikka, kitara, laulu tai jokin muu! Tilasta löytyy piano. Kurssimaksu 69,- (TUL:n seurojen jäsenet 64,-)

Ilmoittaudu tästä!

YHTEISSOITTOA JOKAISELLE 30h

5.2. – 27.5.2024 ma klo 17 – 18.30
Ilmoittautumiset viimeistään 26.1.2024
Opettaja: muusikko Jesse Heikkinen

Yhteissoittokurssilla soitamme yhdessä tuttuja kappaleita ja opimme bändisoiton perusasioita kuten erilaisia säestystapoja, soolojen soittamista, rytmiikkaa sekä oman instrumentin hallintaa. Kappaleet valitaan yhdessä kurssilaisten toiveiden perusteella ja tärkeintä on yhteissoittamisen ilo! Sopii niin aloittelijoille kuin edistyneimmillekin, omat soittimet/vahvistimet mukaan! Tilasta löytyy piano. Kurssimaksu 69,-

Ilmoittaudu tästä!

UKULELEN ALKEISKURSSI 30h

6.2. – 28.5.2024 ti klo 17 – 18.30
Ilmoittautumiset viimeistään 27.1.2024
Opettaja: muusikko Jesse Heikkinen

Ukulele, eli havaijilainen pieni kitara, on noussut valtavaan suosioon viime vuosina niin harrastelija- kuin ammattilaispiireissä! Se on yksinkertainen soitin, jonka perusteet oppii jo muutamassa tunnissa. Ukulelen alkeiskurssi sopii jokaiselle - ei yläikärajaa, ei lähtötasoa! Kurssilla opitaan melodiasoittoa, perussointuja sekä erilaisia säestystapoja tuttujen kappaleiden kautta. Oma soitin mukaan, lainasoittimia saa tarvittaessa! Kurssimaksu 69,-

Ilmoittaudu tästä!

UKULELEN JATKOKURSSI 30h

6.2. – 28.5.2024 ti klo 18.45 – 20.15
Ilmoittautumiset viimeistään 27.1.2024
Opettaja: muusikko Jesse Heikkinen

Ukulelen jatkokurssilla kerrataan alkeiskurssilla opittua ja syvennytään soittimeen esimerkiksi nuotinluvun alkeiden ja erilaisten soittotekniikoiden kautta. Kaikki tapahtuu ryhmälle sopivaan tahtiin ja yhdessä valittujen kappaleiden kautta. Harjoittelemme myös paljon yhteissoittoa! Suositellaan alkeiskurssin käyneille, oma ukulele mukaan! Kurssimaksu 69,-

Ilmoittaudu tästä!

KITARANSOITON ALKEET 28h

5.2. – 20.5.2024 ma klo 17 – 18.30
Ilmoittautumiset viimeistään 26.1.2024

Opettaja: Musiikkitieteen FM, kitaristi Aleksi Näsänen

Kitaransoiton perusasiat haltuun rennossa ilmapiirissä! Kitaransoiton alkeiskurssilla saat työkalut mielekkääseen ja palkitsevaan soittoharrastukseen kannustavassa ilmapiirissä. Opit soittamisen perustekniikoita, kirjoitetun musiikin soittamista (tabulatuureista, sointumerkinnöistä sekä nuotinluvun perusteita) sekä biisien harjoittelun saloja. Ei yläikärajaa tai lähtötasoja. Musiikkia soitetaan monipuolisesti, tyylilaji ja kappaletoiveet huomioiden. Oma kitara (akustinen tai sähkökitara) mukaan. Kurssimaksu 65,-

Ilmoittaudu tästä!

KITARANSOITON JATKOKURSSI 28h

5.2. – 20.5.2024 ma klo 18.45 – 20.15
Ilmoittautumiset viimeistään 26.1.2024

Opettaja: Musiikkitieteen FM, kitaristi Aleksi Näsänen

Alkeiskurssin suorittaneille suositeltu kurssi, jossa valmiuksia kitaransoiton harrastamiseen syvennytään entisestään. Soittamisen perusasioita terävöitetään yhä lisää, ilman kuitenkaan liian haastavaa sitoutumista. Opit uusia tekniikoita, soundien luomista ja tyylilajeille tyypillisiä erikoisuuksia. Kurssille ei ole yläikärajaa, soveltuu sekä akustiselle että sähkökitaralle. Kurssimaksu 65,- 

Ilmoittaudu tästä!

NUORTEN KITARAKURSSI 28h

7.2. – 22.5.2024 ke klo 18.45 – 20.15
Ilmoittautumiset viimeistään 25.1.2024

Opettaja: Musiikkitieteen FM, kitaristi Aleksi Näsänen

Haluaisitko soittaa kitaraa ikäistesi kanssa? Uudella nuorten (15-25v) kitarakurssilla opit soittamaan kitaraa muiden nuorten soittajien kanssa rennossa ympäristössä. Kurssilla harjoitellaan oppilaiden toiveiden mukaista musiikkia ja soittamisen perustekniikkaa. Kurssilla ei ole lähtötasoa, joten rohkeasti mukaan vaan! Kurssimaksu 65,-

Ilmoittaudu tästä!

BLUESKITARAN MESTARIT - VIIKONLOPPUKURSSI 12h

6. – 7.4.2024 la - su klo 10 – 15.15
Ilmoittautumiset viimeistään 27.3.2024

Opettaja: Musiikkitieteen FM, kitaristi Aleksi Näsänen

Sykkiikö sydämesi amerikkalaiselle juurimusiikille? Haluaisitko oppia mestareiden saloja? Silloin tämä viikonloppukurssi on suunniteltu juuri sinulle. Kurssilla syvennytään B.B Kingin, Robben Fordin ja Eric Claptonin kaltaisten maestrojen soittonikseihin, joista jokainen voi ammentaa haluamansa osaksi omaa soittoa! Kurssilla alkeiden hallinta tärkeää, mutta ei pakollista. Ei ikärajoja. Oma soitin (akustinen tai sähkökitara) mukaan. Kurssimaksu 37,-

Ilmoittaudu tästä!